170 mKauppias ja osuuskauppa Skovlundissa
Näyttää Skovlundin kaupankäynnin ja yhteisön, josta siirtolaiset lähtivät.
Tämä pysähdyspaikka kertoo suuresta Amerikkaan suuntautuneesta maastamuutosta Skovlundin/Ansagerin seudun näkökulmasta. Täällä suuret luvut muuttuvat vähemmän abstrakteiksi: maaseudun nuoret ihmiset lähtivät liikkeelle, jättivät tutun taakseen ja suuntasivat kohti Yhdysvaltoja ja preeria-alueita muun muassa South Dakotassa ja Montanassa.
Maastamuutto ei ollut pelkkää seikkailunhalua. Se liittyi muuttuvaan Tanskaan, jossa monet hakeutuivat pois maataloudesta ja jossa mahdollisuus saada maata Pohjois-Amerikassa veti vahvasti puoleensa. Joillekin matka kohti Amerikkaa oli tilaisuus rakentaa jotakin omaa; toisille se merkitsi myös kohtaamista etäisyyden, raatamisen, sairauksien ja koti-ikävän kanssa.
Kertomus Annasta ja Johanneksesta Ansagerin seudulta antaa maastamuutolle kasvot. Heidän matkansa vie Tanskasta Atlantin yli ja edelleen preerian tanskalaisyhteisöihin, missä unelmaa maasta ja uudesta elämästä piti koetella karuissa oloissa.
Vanhat maastamuuttajapöytäkirjat näyttävät, kuinka konkreettisesti tällainen matka voidaan jäljittää: nimi, ikä, ammatti, asuinpaikka, syntymäpaikka, määränpää ja matkasopimuksen päivämäärä. Amerikka-unelma voi siksi alkaa paikallisena kertomuksena ja päätyä riviksi arkistoon – kokonainen elämä välissään.
Anna Poulsen Vad ja Jens Johannes Christensen Bank lähtivät naimattomina Ansagerin seudulta vuonna 1905. He lähtivät Liverpoolista 25. helmikuuta RMS Caronia -aluksella ja saapuivat Yhdysvaltoihin 6. maaliskuuta Ellis Islandin kautta.
Matka ei ollut täysin sokkona tehty: matkustajaluettelossa määränpääksi oli merkitty Johannesin veli Jens Christensen Volinissa, South Dakotassa. Annalle oli merkitty sama osoite suhteella “brother-in-law”. Amerikan-unelma alkoi siis sekä höyrylaivalla, paperijäljillä että konkreettinen maihinnousupaikka mielessä.
14. maaliskuuta 1906 Anna ja Johannes vihittiin Irenessä, Volinin naapurikaupungissa South Dakotassa, jossa he asuivat. Alueen tanskalaisuus ei ollut sattumaa: monet skandinaaviset, erityisesti tanskalaiset, siirtolaiset olivat asettuneet tänne 1800-luvun lopulla.
Pian sen jälkeen Anna odotti parin ensimmäistä lasta. Samaan aikaan Johannes löysi tanskankielisestä Dannevirke-sanomalehdestä ilmoituksen uudesta tanskalaisesta siirtokunnasta lännessä. Häät Irenessä olivat siten myös alku seuraavalle siirtymiselle preerialla.
Dagmar Koillis-Montanassa perustettiin tanskalaiseksi siirtokunnaksi vuonna 1906. Johannes Christensen oli yksi seitsemästä miehestä, jotka lähtivät länteen, kun suunniteltu paikka North Dakotassa oli jo varattu.
Jokainen mies otti 160 eekkerin maavaatimuksen. Annalle ja Johannekselle unelma ilmaisesta maasta merkitsi elämää kaukana lääkäristä, koulusta, kirkosta ja kauppiaasta. Siirtokunta sai kuitenkin pian koulun, ja opetusta annettiin sekä tanskaksi että englanniksi.
Vuonna 1909 Jens Johannes Christensen sairastui vakavasti tanskalaisessa Dagmarin siirtokunnassa Montanassa. Lähteet eivät ole täysin yksimielisiä kuukaudesta eivätkä kuolinsyystä, mutta kuolema kosketti hyvin nuorta asutusta, jossa Anna jäi 29-vuotiaana kahden pienen lapsen, farmin ja vielä syntymättömän lapsen kanssa.
Hautausmaata ei ollut vielä perustettu, vaikka asiasta oli keskusteltu. Johannes oli siten yksi ensimmäisistä, jotka tekivät siitä välttämättömän.
Syksyllä 1909 Annalta saapui kirje kotiin Tanskaan: hän oli joutunut vaikeuksiin ja tarvitsi apua. Hänen 16-vuotias pikkuveljensä Ingvard lähetettiin Yhdysvaltoihin, ja hän ylitti Atlantin S/S Hellig Olavilla.
Anna jäi yksin kolmen lapsen kanssa sen jälkeen, kun Jens Johannes oli kuollut lavantautiin farmerina tanskalaisessa Dagmarin siirtokunnassa Montanassa. Farmi myytiin, ja 20. maj 1910 pieni perhe palasi Tanskaan.
