Sunnuntaisin saimme sämpylöitä. Oli hyvin helppoa selvittää ostosmäärä, sillä meidän piti saada 3 kappaletta kukin, Isä, Äiti ja 3 tyttöä. Yhteensä se oli 15 sämpylää, sillä jokaisen piti saada yksi sämpylä, yksi croissant ja yksi unikonsiemenleipä. Se oli valikoima. Sämpylät ostettiin joko leipuri Vedstediltä tai leipuri Madsenilta.

Sedänpoikani Åge Madsen Kølbankenilta osti myös sämpylöitä sunnuntaisin. Mutta häntä harmitti, että leipurintäti vain nappasi sattumanvaraisesti korista ja pudotti ne hänen pussiinsa. Niinpä hän meni tiskille ja sanoi, että haluaisi katsoa joitakin sämpylöitä. Se suotiin hänelle, ja hän sai itse valita suurimmat, sillä luonnollisesti niissä oli jonkin verran eroja. Eikä Åge halunnut tulla huijatuksi.

Eräänä sunnuntaiaamuna Åge oli lähettänyt serkkuni Keldin hakemaan sämpylöitä. Kun tämä tuli leipomoliikkeestä suuri pussi sylissään, hän kuuli kirkonkellojen kumahtavan. Keld rakasti kirkossa käymistä, ja erityisesti hän rakasti laulaa kovaa ja kauniisti, joten hän seurasi kellojen kutsua.

Jumalanpalveluksen aikana hän oli niin epäonninen, että tönäisi suurta pussia, jossa kaikki sämpylät olivat, niin että ne vierivät lattialle. Sämpylät voivat vieriä pitkälle, joten Keldillä oli kiire napata ja laskea kaikki karanneet sämpylät. Ei ainakaan käynyt päinsä tulla kotiin isä Ågelle liian vähillä sämpylöillä, sillä ne oli maksettu. Oli jo tarpeeksi paha, että Keld tuli kotiin vasta pitkälle aamupäivään.

Alice Ravnholt